SIRKUS2-hanke

Itä-Suomen alueellinen sirkuskoulu ry käynnisti SIRKUS2-hankkeen

SIRKUS2- hanke on neljän tavoitteen koulutushanke.

Ensimmäisenä tavoitteena on järjestää Itä-Suomen sirkusharrastajille korkealaatuista ja monipuolista sirkustaiteen opetusta. Tätä osuutta toteutetaan järjestämällä kullakin hankkeen paikkakunnalla – Kaavilla, Outokummussa ja Rautavaaralla – viikoittain koulutetun sirkusammattilaisen toteuttamaa sirkusopetusta. Viikottaisissa ryhmissä on jo aloittanut lähemmäs 100 oppilasta.

Toiseksi SIRKUS2 -hanke sisältää laajan valikoiman erilaisia tiiviskursseja ja niiden kautta toteutetaan mm. koulutusta lajeissa, joita ei normaaleilla SIRKUS2-hankkeen viikkotunneilla pystytä toteuttamaan. Ajankohtaiset kurssit näet näet sivulta tapahtumat ja koulutukset.

SIRKUS2 -hankkeen kolmas tavoite on käynnistää nuorisosirkustoimintaa uusilla paikkakunnilla, ja jotta toiminta jatkuisi uusilla paikkakunnilla myös hankkeen päättymisen jälkeen, SIRKUS2-hankkeessa järjestetään ohjaajakoulutuksia sirkustoiminnasta kiinnostuneille. Koulutuksista saa perustaidot sirkuskerhotoiminnan ylläpitämiseen. Koulutukset soveltuvat hyvin myös esimerkiksi alakoulujen opettajille. Näin he voivat esimerkiksi monipuolistaa liikuntatuntien opetusta.

SIRKUS2 -hankkeen neljäs tavoite on luoda pysyvyyttä ja pitkäjänteisyyttä sirkusharrastamisen mahdollisuuksille Itä-Suomessa. Tähän tavoitteeseen pyritään pääsemään saamalla Itä-Suomen alueellisen sirkuskoulun opetustoiminta taiteen perusopetuksen ja opetussuunnitelmaa noudattavan opetuksen piiriin. Tällä hetkellä taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita uudistetaan ja SIRKUS2-hankkeen aikana luodaan nuorisosirkusten käyttöön yhteinen opetussuunnitelma, joka perustuu näille uusille taiteen perusopetuksen ja laajan oppimäärän perusteille. Opetussuunnitelmasta on luonnollisesti hyötyä myös opetuksen laadun varmistamisessa.

Hankkeen suuruus on noin 160 000 €, johon on saatu Leader-tukea noin 129 000 € Pohjois-Savossa toimivan Kalakukko ry:n ja Pohjois-Karjalassa toimivan Joensuun seudun Leader ry:n kautta.

Tilaa itsellesi sähköpostiin tapahtuma- ja koulutustiedotteet. Tämä tapahtuu oikean laidan valikosta kohdasta Tilaa tapahtuma- ja koulutustiedotteet. Näin saat kätevästi tiedon kaikista järjestämistämme koulutuksistamme. Tehty tilaus on luonnollisesti peruttavissa myöhemmin.

Lisätietoa hankkeesta:

Timo Hatakka, 041-3100280

itasuomenaluesirkus@gmail.com www.itasuomenaluesirkus.com

 

SIRKUS2-hankkeen taustaa

Joensuussa toiminut sirkustaiteen läänintaiteilija Rauli Katajavuori ehdotti sirkusharrastuksen tason nostamiseen Itä-Suomen harvaan asutuilla alueilla ratkaisuksi verkostomallista toimintatapaa. Sirkustaiteen ammattilainen kiertäisi alueen pienemmissä sirkuksissa opettamassa eri iltoina; samankaltaista toimintatapaa on pitkään käytetty maaseudulla järjestettävässä musiikkiopetuksessa. Katajavuoren ehdotuksen seurauksena alueen toimijat käynnistivät yhteishankkeen suunnittelun ja perustivat Itä-Suomen alueellisen sirkuskoulun. Tämän alle syntyi SIRKUS2-niminen hanke, jolla ratkaistaan pienten maaseututoimijoiden sangen samankaltaisia ongelmia.

Kaksivuotinen SIRKUS2 – hanke päätetään pienimuotoiseen kiertueeseen. Ajatuksena on, että hankkeessa mukana olleista nuorista valitaan esiintyvä ryhmä, joka valmistaa esimerkiksi tunnin ohjelmakokonaisuuden, jota voidaan viedä Itä-Suomen alueen erilaisiin teatteri- tai konserttitiloihin. Tavoitteena olisi saada kiertueesta nuorille muutaman viikon kesätyö ja myös tutustuttaa nuoria paikallista toimintaa paremmin sirkustaiteilijan työnkuvaan.

SIRKUS2 -hankeen projektipäällikkönä toimii Timo Hatakka 041-3100280.

 

sirkus2-footer

Advertisements